Nainen Junassa

Tiedättekö sen tunteen kun luet jonkun mielettömän hyvän kirjan, ja myöhemmin kuulet että siitä ollaan tekemässä elokuva? Voi olla että seuraat tarkkaan elokuvan valmistumisprosessia ja näyttelijävalintoja. Ja vihdoin pääset elokuvateatterin penkkiin ja näkemään elokuvan!

Elokuva oli hyvä, mutta niin paljon jäi kuitenkin puuttumaan. Totuushan on että kirja nyt vain on aina niin paljon parempi kuin elokuva. Ainakin omasta mielestäni. Kirjasta saa niin paljon enemmän irti, mutta elokuvat ovat kuitenkin varsin mainio lisä elämykseen.

Itselle käy lähes aina niin, että kun satun lukemaan (tai kuuntelemaan äänikirjana) varsinkin Pottereita tai Sormusten herraa, tekee aina mieli katsoa myös elokuvat. Käykö muille ikinä näin?

Tällä hetkellä yksi kovasti odottamani elokuvasovitus on The Girl on the Train eli Nainen Junassa. Kirja joka on pakko lukea yhdellä istumalla ja pitää täydellisessä jännityksessä viimeiselle sivulle asti. Kovasti toivon että syksyllä elokuviin tuleva sovitus kirjasta saisi niskankarvat samalla tavalla pystyyn kuin kirjakin. Hirveästi en ole mitään trillereitä lueskellut mutta tämän kirjan jälkeen olen vaihtanut kantaani ja ottanut jännitystä ja trillereitä enemmän lukuun. Yksi vuoden 2015 puhutuimmista kirjoista, joten jos et vielä ole vilkaissut, kannattaa lukea pieni näyte kirjasta.

nainen junassa

Kevään Leffatärppejä

Kun selaa Finnkinon tulevia elokuvia, ei millään voi olla innostumatta. Taas läjäpäin katsottavaa tiedossa varmasti jokaiselle.

Tässä pieni katsaus kevään tuleviin leffoihin:

Deadpool ensi-ilta 12.2

Marvelin supersankari leffa jota moni varmasti odottaa. Trailereiden perusteella huumoria ja toimintaa luvassa elokuvan täydeltä. Ja kukapa nyt ei odottaisi Ryan Reynoldsin näkemistä tiukassa antisankarin nahkapuvussa!

How to Be Single ensi-ilta 12.2

Romanttinen komedia sinkkuudesta ja sen oikean etsimisestä,  jossa loistaa ihana Rebel Wilson ja Fifty Shades of Greyn päätähti Dakota Johnson. Varmasti mainio pätkä joka sopii hyvin ystävänpäivän elokuvaksi.

Zoolander 2 ensi-ilta 12.2

Hersyvän muodikas komedia joka täynnä huippunäyttelijöitä. Toivottavasti vähintään yhtä hyvä kuin ensimmäinen osa.

Risto Räppääjä ja yöhaukka ensi-ilta 19.2

Nuorisolle lisää Räppääjää, näitähän nyt on alettu tekemään ihan mahdottomasti.

Kung Fu Panda 3 ensi-ilta 28.3

Olen suuri animaatioiden ystävä joten tässä elokuva jota olen odotellutkin. Vaikuttaa mielenkiintoiselle jatkolle, päästään vihdoin näkemään Po:n oikeita sukulaisia!

po

 

Onnenonkija ensi-ilta 25.3

Suomalaista komediaa tarjoilee onnenonkija, jonka on kirjoittanut Pekko Pesonen. Pakko olla hyvä, onhan Pekko kirjoittanut myös molemmat napapiirin sankarit.

Käytkö paljon elokuvissa? Millaisia elokuvia tykkäät käydä katsomassa?